Vallilan Konepaja-alueella sijaitseva Fredriksberg A tarjoaa yrityksille modernit, viihtyisät ja arkea sujuvoittavat toimitilat keskeisellä sijainnilla. Yksi kiinteistön vuokralaisista on Prenax, kansainvälinen tiedonhankinnan keskittämisen asiantuntija.
Prenax auttaa organisaatioita hallitsemaan ja keskittämään hankintojaan aina digitaalisista palveluista ja jäsenyyksistä painettuihin julkaisuihin. Suomessa yritys palvelee laajasti niin yksityisiä yrityksiä, julkista sektoria kuin akateemisia toimijoita osana globaalia kokonaisuutta.
– Toimitamme asiakkaille käytännössä kaiken heidän tarvitsemansa. Olemme ikään kuin välittäjä kustantajien, tiedontuottajien ja asiakkaiden välillä, kertoo Prenaxin Suomen toimitusjohtaja Aleksi Tykkä.
Uusi vaihe vaati uuden ympäristön
Prenax muutti Fredriksberg A:han vuoden 2023 alussa tilanteessa, jossa yrityksessä elettiin merkittävää muutosta.
– Kilpailijamme osti meidät, ja halusimme sen myötä uuden alun myös tilojen osalta.
Muuttohaluja kasvatti myös se, että aiemmat toimitilat eivät enää vastanneet muuttuneita tarpeita. Tilaa oli liikaa, kiinteistö oli vanhentunut eikä ympäristö tarjonnut toivottua energiaa.
Luonteva valinta tutulta alueelta
Yritys on toiminut Vallilassa jo pitkään, ja vaikka uusia toimitilavaihtoehtoja tarkasteltiinkin myös muualta, tutulle alueelle jääminen tuntui luonnolliselta ratkaisulta.
Fredriksberg A erottui edukseen kokonaisuutena. Moderni ja teknisesti toimiva kiinteistö, sopivan kokoiset tilat sekä valoisa ja toimiva pohjaratkaisu vastasivat yrityksen tarpeisiin.
– Tykästyimme Fredriksberg A:han monestakin syystä. Kaikki tuntui heti toimivalta, Tykkä toteaa.
Työympäristö, jossa arki toimii
Muuton jälkeen Fredriksberg A on osoittautunut ympäristöksi, jossa arki sujuu vaivattomasti ja viihtyvyys syntyy monen tekijän summasta. Rakennuksen tunnelma erottuu perinteisestä toimistosta.
– Täällä on tosi hyvä fiilis. Aula, elävyys ja ihmiset tekevät tosi paljon. Tullaan vähän niin kuin hotelliatmosfääriin, josta pidän kovasti.
Fredriksberg A:n palvelut ja alueen tarjonta tekevät työpäivistä vaivattomia. Kiinteistön oma ravintola ja ympäristön muut monipuoliset palvelut tukevat sekä työntekoa että viihtyvyyttä.
Elämää kehityksen keskellä
Prenaxin kokemus Fredriksberg A:sta on kokonaisuutena erittäin positiivinen.
– Voin varauksetta suositella Fredriksbergiä. Kiinteistö tarjoaa toimivan kokonaisuuden, joka palvelee sekä yritysten että yksilöiden tarpeita. Yhteistyö kiinteistönomistajan kanssa on ollut mutkatonta. Jos jotain on tullut vastaan, asiat on aina hoidettu jouhevasti, Tykkä kertoo.
Sijainti Vallilassa tuo mukanaan muutakin kuin hyvät yhteydet. Alueen jatkuva kehitys tekee siitä kiinnostavan paikan yrityksille.
– Vallila on kiinnostava ja kehittyvä kaupunginosa. On mielenkiintoista elää kehityksen keskellä.